Kurudi nyumbani, takaisin kotiin...Toivottavasti paluu tuntuu sellaiselta, että on palannut käymään kotona. Viisi vuotta välissä ja moni asia on muuttunut siellä, enkä tiedä, mikä vastassa oikeastaan tällä kertaa odottaa. 

Lähden tarkalleen 30 päivän kuluttua kolmeksi kuukaudeksi Tansaniaan suorittamaan ammattikorkeakouluopintoihin liittyvän työharjoittelun. Opiskelen Diakissa eli Diakonia-ammattikorkeassa sosionomi-diakoniksi ja opintoihin  oli mahdollista ujuttaa sosiaalialan kehittämistyön harjoittelun totetutus ulkomailla. Lähden Tansaniaan alueelle, jolla en ole koskaan ollut, mutta siellä on ainakin yksi suomalainen itseni lisäksi, joten reflektointi apua on tarjolla. Se, etten ole Morogorossa käynyt, ei ole ongelma, vaan se, että englanninielen taito siellä on heikko. Ehkä jopa heikompi kuin oma swahilini. 

MUISTELOIDEN SILTOJA PITKIN TAKAISIN ALKUUN

En muista mistä tämä kuva on tarkalleen. Jostain Dar es Salaamin ja Bagamoyon väliltä kuitenkin. Sadekausi ja vettä oli kaikkialla. Darissa kahlasimme polvia myöten vedessä, jota viemärit/ojat eivät ehtineet kuljettaa pois. Meillä Mji Mwemassa, joka on 9 km Darin keskustasta ei ongelma ollut niin paha, koska asuimme talossa, joka oli harjanteen päällä ja vesi pääsi valumaan (syöksymään) rinnettä alas merenrantaan ja imeytymään siellä hiekkamaahan. 

Sateista on ollut meille kuitenkin se hyöty, että säästimme rahaa kun ei tarvinnut ostaa käyttövettä. Keräsimme sadevettä kahteen saaviin ja sitä käytimme ruuanlaittoon sekä peseytymiseen ja vessaan. Juomaveden ostimme 5 litran tankeissa. Taitaa olla 1 gallona sellainen "tankki".

Elämä Tansaniassa on hallittua kaaosta, johon on vain opittava. Juuri mikään ei toimi tai mene juuri niin kuin olet suunnitellut, mutta aina kuitenkin jotenkin valmista tulee. Sovitut aikataulut ovat hyvin viitteellisiä ja niihin voit varata liukuma-aikaa muutamasta tunnista muutamaan viikkoon. Mutta asiat kyllä tapahtuvat, aikanaan. Voi että rakastan sitä maata ja sitä kiireettömyyttä! Vaikka välillä hermo palaakin aika huolella. 

Ensimmäinen reissu

Lähdin Tansaniaan ensimmäisen kerran syksyllä 2013 kolmen kuukauden työharjoitteluun, liittyen keramiikka-alan opintoihin. Tästä ja sen jälkeenkin tehdyistä reissusta löytynee edelleen blogi nimeltä Tammelasta Tansaniaan. Ei mikään maailman selkein ja pursuu kirjoitusvirheitä, mutta saa sitä vilkaista, jos kiinnostaa.

Keramiikkaa en tehnyt, mutta opin muotoilua, maalasin ja mikä tärkeintä: tutustuin tansanialaiseen kulttuuriin. Reissun alku ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja sisälsi semmoisia tapahtumia, että olin valmis kuukauden jälkeen lähtemään Suomeen. Olin etsinyt itselleni hyvältä kuulostavan harjoittelupaikan erään tansanialaisen keraamikon luota. Tällä naisella oli kaksi  keramiikkapajaa: toinen kotonaan lähellä Dar es Salaamin keskustaa ja toinen kauempana kaupungin laidalla. Hän vei minut sinne kauempana sijaitsevalle pajalle ja melko pian selvisi, että olen siellä kirjaimellisesti lukkojen takana neljän muun henkilön kanssa. Rouva ilmoitti että jos aion jotain keramikasta oppia, niin tulen pysymään siellä 5 viikkoa ilman mahdollisuutta poistua. Nämä neljä muuta olivat tansanialaisia nuoria ja yksi heistä puhui hyvin vähän englantia. 

En ollut viittä viikkoa. Karkasin vajaan viikon jälkeen kun ystäväni Suomessa selvitti olinpaikkani.... Läksin Arushaan erään suomalaisen taiteilijan luokse nuolemaan haavojani ja suunnittelemaan kotiin lähtöä. Puhuminen ja tapahtuneen läpikäyminen auttoi. Onneksi en antanut periksi ja sanonut ikuisia hyvästejä Tansanialle. Loppuaika eli 1,5 kk sujui suuremmitta ongelmitta ja vietin sen suurelta osin Bagamoyossa paikallisten taiteilijoiden kanssa, Puhelinlasku episodista oli kuitenkin melkoinen. Kotisuomeen lähdin itkun kanssa. Sydän jäi Tansaniaan ja Afrikka meni ihon alle.

Bagamoyo, lay down your heart!

Laske sydämesi taakka, sitä tarkoittaa Bagamoyo. Baga on pieni rannikkokaupunki noin 80 km Darista pohjoiseen. Kalastajia, maanviljelyä ja paljon taiteilijoita. Bagamoyossa on Tasuba, College of the Art. Taitaa olla nykyisin keskittynyt enemmän esittävään taiteeseen, kuten musiikkiin ja tanssiin kuin kuvataiteisiin. Taide on vaikea ammatti, jos sillä aikoo itsensä elättää. Niin meillä Suomessa kuin missä tahansa muuallakin. Tarvitaan paljon lahjakkuutta ja sen lisäksi vielä uskomaton määrä sitkeyttä ja tahdonvoimaa.

Kysyin  kerran bagamoyolaiselta taiteilija ystävältäni, että mihin tansanialaisten kadentaitajien monilahjakkuus perustuu? Kuinka yksi ja sama henkilö veistää puuta, maalaa tauluja, taloja seiniä, mainoskylttejä, rakentaa talon, veneen ja huonekaluja, ompelee, virkkaa jne, Msafiri vastasi, ettei kyse ole varsinaisesti lahjakkuudesta vaan siitä että on pakko, jos aikoo syödä joka päivä. Heillä ei ole mahdollisuutta olla ns. yhden lajin taitajia, vaan on opeteltava kaikkea mahdollista.  Totta, meillä taidetaan arvostaa enemmän tutkintoja ja ns.spessujuttuja. Eikä meillä tarvitse mitään periaatteessa osatakaan pärjätäkseen. Elämä ja yhteiskunnat ovat erilaisia. 

Toki onhan sielläkin toiset ehkä lahjakkaampia ja pärjäävämpiä kuin toiset, mutta olen oppinut että siellä arvostetaan yrittämistä, sitä että tekee asioita pärjätäkseen. Jos joku juttu ei toimi tai tuo haluttua tulosta, niin mennään eteeenpäin kehittelemään jotain muuta. Toisinaan tuntuu että meillä oikein toivotaan että joku epäonnistuisi, jotta päästään ilkkumaan. Jos Tansaniassa tulee takkiin, niin sanotaan "pole sana" (olen pahoillani) ja istutaan alas pohtimaan muita vaihtoehtoja miten tästä eteenpäin. Siitä minä siellä pidän. Siitä että ollaan "tupo pamoja" (olemme yhdessä) iloissa ja suruissa. Eipä silti, on sielläkin kateutta ja pahansuopaisuutta. Missäpä ei.

Näiden herrojen työskentelyä tuli seurattua kerran jos toisenkin Art Marketissa. Kumpikaan ei puhu englantia kuin muutaman sanan, mutta eipä se haitannut. Art Market on paikallisten taitelijoiden työskentely ja myyntitila. 

Aikoinaan rakennuksessa säilytettiin ja myytiin muuta kuin taidetta. Bagamoyo oli norsunluun ja orjien "transitkeskus" ennen Sansibarin saarelle kuljetusta. Siellä orjat myytiin, lastattiin laivoihin ja kuljetettiin ties minne kaikkialle. Olen kuullut kaksi selitystä siitä, mitä Bagamoyo eli  "laske sydämesi taakka" (lay down your heart) tarkoittaa. Lause viittaa siihen, kuinka orjiksi vangitut tiesivät etteivät tule näkemään kotiaan eivätkä Afrikkaa enää. Murehtiminen ei sitä muuttaisi mihinkään ja jos aikoi pysyä elossa oli tuo taakka jätettävä sattui kuinka kovaa hyvänsä. Toinen selitys on, että sydän jää kotiin Afrikkaan ja elää siellä, vaikka keho kuljetetaan muualle. Mutta tuolla opin hengittämään uudelleen ja kun palasin Suomeen, laitoin elämäni uusiksi ja päätin, etten anna enää koskaan minkään estävän minua hengittämästä! Minä jätin sydämeni taakan Tansaniaan. 

Toinen matka

Palasin Tansaniaan seuraavana vuonna tyttäreni kanssa. Tyttäreni opiskeli myös keramiikkaa ja ylipuhuin hänet lähtemään työharjoitteluun Tansaniaan. Hänellä oli juuri todettu diagnoosi, joka järisytti elämäämme todella paljon ja vaikutti luonnollisesti juuri täysi-ikäiseksi tulleeseen tyttäreeni niin, että hän menetti kiinnostuksen oikeastaan kaikkeen. Olimme maassa vajaat kolme kuukautta ja kun palasimme Suomeen, oli synkkyys kadonnut ja tilalla oli elämän iloinen valoa säteilevä nuori nainen. Tyttäreni näki matkallamme sellaisia asioita, mitä tavallinen matkailija ei näe ja ne vaikuttivat häneen positiivisesti. Afrikka ei mennyt hänellä ihon alle, mutta aurinko joka läpäisi synkkyyden, loistaa edelleen kahdeksan vuoden jälkeen. Kyllä tuo reissu muutti minunkin elämäni niinkin paljon, että vietämme ennen tulevaa matkaani hääpäiväämme. Kuudetta sellaista. 

Muuttujia edellisen kerran ja tämän päivän välissä

 

Joka iltainen ennen auringonlaskua hengittely hetki Rastabaarissa Paradice Beachillä. Tuossa vasemmalla on minun aviomieheni ja muurilla istuu hyvä ystävämme, joka muutti Australiaan tyttöystävänsä luokse ja on nyt suloisten kaksostyttöjen isä. Keskellä istuu entinen naapurimme. Kuvanotto aikaan 75.vuotias. Hurmaava brittiherra, joka kaipaan kovasti, Hän kuoli joku aika sitten eli häntä en enää tule tapaamaan. Vaan eipä ole tuota baariakaan enää. Voi voi, pitää löytää toinen paikka perinteiselle Kilimanjaron kippaamiselle. Jos et voi kiivetä sille, niin juo se. Tai ole juomatta. 

Viiden vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita ja en tosiaankaan tiedä mihin oikeastaan olen menossa, No Morogorosta en tiedä juuri mitään muutenkaan, mutta tulen tietämään. Enemmän ajattelen Mji Mwemaa, jossa asuimme mieheni kanssa.  Minusta tuntuu että suuri osa niistä ihmisistä, joiden kanssa minä vietin aikaa ovat muuttaneet pois ja pelkään etten tunnista enää paikkaa. Toisaalta, onko sillä merkitystäkään? Työharjoittelun lisäksi matkan tarkoitus on käydä koputtelemassa ovia tulevaisuuttamme varten ja katsoa mitä mahdollisuuksia minulla on siellä. Mji Mwemaan menen vain muutamaksi päiväksi piipahtamaan ja hengittelemään. Muistelemaan, että mihin sitä on taas tullutkaan ennen kuin lähden Morogoroon. 

Näissä maisemissa ensin muutama päivä, sitten kohti sisämaata ja vuoristoa. 

 

Palataan! 

Terveisin Amina