Ensimmäinen viikko meni makustellessa sitä, että mihinkäs sitä on tullutkaan ja vaihtaessa kotimaan bakteereja paikallisiin. Kurkussa tuntuu edelleen vähän flunssaiselta ja yskittää välillä todella kovasti. Hiekkapölyä on joka paikassa ja se oikein siivilöityy ikkunoiden moskiittoverkkojen läpi tullessaan. Nurkan takana on onneksi duka la dawaa eli apteekki, jos oikein ärtyy vielä. Ostin kyllä tänään inkivääriäkin ihan varmuuden vuoksi. Voi keittää yötä varten tangawizi juomaa. Mutta maha alkaa olla rauhoittunut. Tuo vessa ei oikein houkuttele varsinkaan yöllisille istunnoille…

Sain kivan asunnon läheltä Kimbilioa. Tästä kävelee sinne ehkä viisi minuuttia. Alue on nimeltään Kihonda ja näyttää niin maaseudulta, että on vaikea uskoa olevansa kaupungissa. Tästä on Morogoron keskustaan noin 7 km, mutta hauska juttu on että aviomieheni täti sattuu asumaan tällä samalla Kihondan alueella.

Asunto, jonka sain on kahden huoneen asunto, jossa on oma vessa ja 200 litran vesitankki. Maksan kolmesta kuukaudesta 240 000 TZH (Tansanian shillinki) eli noin 105 euroa + sähkö, vesi ja jätehuolto. Ne tekee jonkun 5-10€/kk. Sain tänne lainaksi astioita, sängyn ja patjan, jotka ei ihan mätsää toisiinsa, mutta ainakin ensimmäisen yön nukuin kuin tukki. Katolilaisen kirkon nunna sister Mrema antoi myös lainaksi kaasukeittimen. Ostin itse vedenkeittimen ja pari kattilaa sekä paistinpannut ja moskiittoverkon sänkyyn. Fundi teki sille hienon ripustustelineen. Voisin väittää, että tämä asunto on parempi kuin mikä meillä oli aikoinaan Dar es Salaamissa. Kun tulisi sähköfundi korjaamaan vielä tuulettimen ja eräs toinen asentamaan verhon keittiön ja makuuhuoneen väliin. Pysyy moskiitot poissa. Elämä ei ole hassumpaa tällä hetkellä. Ikävä rakasta aviomiestä toki on ja tiedän että hän tykkäisi tästä asunnosta. Mutta nyt mennään näin.

IMG_20221002_091938.jpg

Ensimmäisen aamun aamupala Kihondossa: kahvia ja muutama vitumbua. Vitumbuat tehdään tietääkseni riisijauhoista ja paistetaan öljyssä kuten munkit. 

IMG_20221002_092949.jpg

Vaatimaton, mutta samalla paikallisittain ylellinen kotini,

IMG_20221002_093013.jpg

Moskiittoverkkoteline on monikäyttöinen. Näppärästi sain osan vaatteista sängynpäätyyn hengareista roikkumaan.

IMG_20221002_093027.jpg

Keittiö ehkä kaipaa pöytää ja paria tuolia.

IMG_20221002_093237.jpg

Fundin pitäisi tulla korjaamaan tämä tuuletin, vaan ei ole näkynyt. Toisaalta, se miten jotkut näitä korjailevat on niin kaukana kaikista standardeista, että melkein olisi turvallisempaa ostaa uusi...

Tässä on muuten moskeija ihan muutaman kymmenen metrin päässä, parin sadan metrin päässä St. Monican Katolilainen kirkko ja tien toisella puolella vankila, jonka kohta vapautuvat + yhdyskuntapalvelua suorittavat vangit tekevät peltotöitä tuossa tienvarressa. Näkymä vangeista muistuttaa jotain amerikkalaista elokuvaa. Siellä on aika nuoriakin poikia jo iäkkäämpien seassa. Tosin on muistettava, että täällä vankilaan joutunut ei välttämättä ole aina varsinaisesti rikollinen vaan järjestelmä on sellainen, että voit saada tuomion ihan mitättömästä asiasta. On niitä oikeita ja vaarallisia rikollisiakin, mutta he tuskin ovat peltoja kuokkimassa. Itseasiassa kuulin juuri pedofiiliskandaalista, josta taitaa olla paukahtamassa kunnon rangaistuksia. Toivottavasti!

Yksi typerääkin typerämpi opiskeluun liittyvä asia vaan ärsyttää: en pääse kirjautumaan Diakin järjestelmään sen vuoksi, että sinne on jostain käsittämättömästä syystä asetettu tuplavarmistus tunnistautumiseen. Ei riitä salasana, vaan pitäisi olla Suomen liittymä, johon tulee vahvistusviesti tai soitto. Elämää helpottavaa teknologiaa… Onneksi Whatsapp ja muut yhteydet toimivat toimii! 

Suloista sunnuntaita ja niin päin pois.

Baadaye!

Amina J