Nukuin viime yön todella huonosti, jos ehkä ollenkaan. Mikä valvotti, en osaa sanoa, mutta ajattelin tätä aikaa täällä Morogorossa ja ihmisiä, joita olen tavannut. Oikeastaan pohdin isyyttä ja miehen mallia. Oma biologinen isäni kuoli 70-luvun lopulla, mutta eipä minulla hänestä juuri mitään muistikuvia olekaan. En ole hänen kanssaan elänyt. Kasvatti isäni kuoli 2002 eli 20 vuotta sitten ja hänen kanssaan minulla meni sukset ristiin liki 20 vuotta aikaisemmin. No, he toimivat elämässään niin kuin toimivat oan harkintansa mukaan. Koen kuitenkin jollain tasolla, ettei minulle isää ole oikeastaan koskaan ollut sellaisena kuin olisin halunnut.

Täällä maailmanlaidalla olen työskennellyt sellaisen aiheen parissa, jossa mies on tehnyt pahaa naispuoliselle henkilölle, aikuiselle naiselle, nuorelle työlle ja pienelle lapselle. Huomaan katsovani kadulla kulkiessani miehiä epäilevin silmin. Tekeekö tuokin kodin seinien sisäpuolella asioita, joita rakastavan aviomiehen, kumppanin ja isän ei kuuluisi koskaan tehdä? Olen nähnyt lapsiaan syvästi rakastavia isiä ja isoisiä: olen nähnyt veljiä, jotka ovat isähahmoja ja miehenmalleja sisaruksilleen; olen tavannut niitä, jotka ovat kääntäneet lapsilleen selkänsä; niitä, jotka eivät halua tunnustaa isyyttään; niitä, jotka ovat asettaneet lapsilleen ehdot tulla tunnustetuksi lapsinaan. Useimmin kuitenkin niitä, jotka antavat elämässään kaikkensa, jotta lapsilla ja perheellä olisi hyvä olla.

Oman pihani naisilla on puolisot, joita en ole kuitenkaan tavannut kuin muutaman kerran. Lähtevät aikaisin ja tulevat myöhään tai ovat töissä kaukana ja tulevat vain harvakseltaan kotona käymään. He kuitenkin pitävät huolta vaimoistaan ja lapsistaan. Naiset myös pitävät huolta toinen toisistaan. Pitivät huolta minustakin kun sairastuin,

Yöllinen valvominen väsyttää ja on vaikeaa pitää ajatus kasassa. Vatsakin reistailee, yllätys yllätys…

Mutta hyvää isäpäivää.

Terveisin

AminaJ